skip to Main Content

Kennel Unaxis - koiria rakkaudella

FB_IMG_1507045600298

Kennel Unaxis sijaitsee Perniössä, Varsinais-Suomessa, keskellä kaunista maaseutua. Kennelin toimintaa pyörittävät Petteri ja Johanna Nummela. Kennelissä on tällä hetkellä omia saksanpaimenkoiria 6 kappaletta, joista yksi on harrastajalla treeneissä.

Petteri on kasvattanut koiria jo vuodesta 1988. Tällöin hän sai itselleen kennelnimen Musketeer´s. Vuonna 1990 Vesa Kuosmanen tuli tähän kennelnimeen mukaan ja hän onkin luotsannut tätä kenneliä upeasti eteenpäin omalla sarallaan.

Johanna on harrastellut saksanpaimenkoirien kanssa vuodesta 1991. Tätä ennen Johannalla oli collie, (sekä pari muutakin rescue koiraa). Colliella taisteltiin Toko:ssa ilman menestystä. Collielta kuitenkin löydettiin vasta kolmenvuoden ikäisenä kaularangasta kasvain ja hän joutui lähtemään Sateenkaari sillalle.

Vuonna 2006 kaksi saksanpaimenkoiriin hurahtanutta lähti yhteiselle taipaleelle ja päädyttiin hakemaan yhteistä kennelnimeä, joka saatiin vuonna 2009.

Molemmat ovat suorittanut Kennelliiton kasvattajakurssin. Johanna on Suomen Kennelliiton tottelevaisuuskoulutusohjaaja, sekä toimii aktiivisesti Perniön seudun eläinsuojeluyhdistyksen hyväksi.

 

FB IMG 1507045530756(1)
FB IMG 1507045530756(1)
FB IMG 1507132289586
FB IMG 1507045634086
FB IMG 1507045654919
FB IMG 1507127314206
FB IMG 1507127227954
FB IMG 1507127232439
FB IMG 1507127369962
FB IMG 1507045530756(1)FB IMG 1507132289586FB IMG 1507045634086FB IMG 1507045654919FB IMG 1507127314206FB IMG 1507127227954FB IMG 1507127232439FB IMG 1507127369962
FB IMG 1507102496396
FB IMG 1507102496396
FB IMG 1507045563973
FB IMG 1507132342635
FB IMG 1507132150040
FB IMG 1507132154014
FB IMG 1507132157031
FB IMG 1507132164429
FB IMG 1507102496396FB IMG 1507045563973FB IMG 1507132342635FB IMG 1507132150040FB IMG 1507132154014FB IMG 1507132157031FB IMG 1507132164429

Lisäksi meille ovat tuttuja rotuja monet muutkin rodut. Itsellämme on ollut kaukaasiankoira, keskiaasiankoiria, dopperi,sekä valkoisia länsiylämaan terrierejä.
Osa näistä on tullut meille ongelmakoirina ja näistä on oikein kasvattamalla tullut hyviä koiria, jotka ovat kauttamme löytäneet uudet hyvät kodit, joissa on ymmärretty rotua ja yksilöä.
Lisäksi olemme auttaneet muitakin ongelmatilanteissa olevia koiria omistajineen.

Ajatuksenamme on: että saisimme kasvatettua terveitä, viettivoimaisia, harrastamiseen sopivia saksanpaimenkoiria.

Työ siihen ei ole helppo, välillä todella kivinenkin mutta onnistumiset ovat auttamaan jaksamisessa ja uskomme parempaan saksanpaimenkoiran tulevaisuuteen.

Koiristamme vuosien varrella otettuja kuvia